Moje Leikkistudio

Unelmien hetket perheen pienimmille

Täydellinen leikkipaikka perheen pienimmille aivan Hyvinkään keskustan läheisyydessä. Tarjolla on myös lastenhoito ja tilavuokraus.

Leikkiä ja juhlaa

Moje Leikkistudio on leikki- ja juhlatila perheen pienimmille aivan Hyvinkään keskustan läheisyydessä. Tilat on suunniteltu lapsilähtöisesti – ne ovat siistit, viihtyisät ja sopivat yhteisen ajan viettoon.

Leikkiin, askarteluun ja uusien kavereiden löytämiseen tarjoutuu monia mahdollisuuksia, ja samalla on helppo tutustua myös muihin vanhempiin rennossa ympäristössä.

Juhlastudio soveltuu erinomaisesti erilaisiin lasten tapahtumiin niille, jotka arvostavat rauhallista ja yksityistä ympäristöä. Tilaa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi kuvauksiin, kursseihin tai tapaamisiin. Varausten aikana tila on yksinomaan käytössänne, eikä samaan aikaan ole muita käyttäjiä.

Tarjottavat palvelut lapsille ja perheille

Leikkipäivät

Leikkipaikka on täynnä hauskoja ja mielenkiintoisia leluja. Pallomereen voi laskeutua vauhdikkaasti liukumäkeä pitkin, ja leikkihetket täyttyvät naurusta ja ilosta! Seuraavan viikon aukioloajat ilmoitetaan viimeistään loppuviikosta Leikkistudio Mojen etusivulla ja sosiaalisen median kanavissa.

Lastenhoito

Laadukasta lastenhoitoa vuosien kokemuksella. Lapsi voidaan tuoda hoitoon turvallisin mielin, jos on muita asioita hoidettavana, halutaan käydä rauhassa kaupassa tai salilla, viettää hetki puolison tai ystävien kanssa taikka ottaa oma hengähdystauko. Lapsi on aina hyvissä käsissä.

Tilojen vuokraus

Tilat voidaan varata lasten juhliin, baby showereihin, ristiäisiin, nimiäisiin tai muuhun yhdessäoloon oman porukan kesken. Tila on käytössä varatun ajan ainoastaan teille, eikä muita leikkijöitä tai juhlijoita ole samaan aikaan paikalla.

Hinnasto

Tarkistathan ajantasaisen hinnaston Moje Leikkistudion sivuilta

Lapset

10 € / 2 h

6 kk – 1 v: 5 € / 2 h

0 – 6 kk: Ilmainen / 2 h

Aikuiset

1 aikuinen lapsen kanssa: Ilmainen

Jokainen lisäaikuinen: 4 €

Lisämaksut

Lisätunti: 4 €

Viimeinen tunti: -50 %

Lastenhoito

Ensimmäinen tunti: 20 €

Jokainen seuraava tunti: 15 €

Tilojen vuokraus

Ma-Pe 9-16

2 h / 169 €

3 h / 189 €

Ma-To 17-20

2 h / 179 €

3 h / 199 €

Pe 16-20 | La-Su 9-20

2 h / 199 €

3 h / 229 €


Arkipyhinä voimassa viikonlopun hinnat

Yhteystiedot

Osoite

Uudenmaankatu 14-16, 05800 Hyvinkää

Puhelin

040 630 3045

Sähköposti

info@moje.fi

Scroll to Top