Esittelyssä Nurmijärven kunnan viralliset leikkikentät. Näiden lisäksi useiden koulujen ja päiväkotien pihoilta löytyy hyviä leikkipaikkoja, jotka ovat iltaisin ja aukioloaikojen ulkopuolella vapaasti käytettävissä.
Arvostelut ovat täysin mielivaltaisia, perustuen leikkikentän varustuksiin, kuntoon, monipuolisuuteen, maisemaan, tunnelmaan ja myös huoltajien viihtyvyyteen. Lapsille näillä asioilla ei useinkaan ole merkitystä, joten kannustan rohkeasti kiertämään vaikka kaikki puistot.
Sivun lopusta löydät kaikki artikkelin leikkikentät kartalla. Suunnittele pienten kanssa yhdessä reitti, jonka varrella käytte yhdessä tutustumassa lähialueen leikkikenttiin.
Kirkonkylä
Aleksis Kiven leikkikenttä



Uudistettu ja kahteen osaan jaettu leikkikenttä tarjoaa monipuoliset välineet sekä pienille että isommille leikkijöille. Alueella riittää tekemistä samanaikaisesti eri-ikäisille lapsille.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinut
- Kiikkulauta
- Linnunpesäkeinu
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Tasapainoilurata ns. jätkänsilta
- Vaijeriliuku
- Vauvakeinut
Jousimäen leikkikenttä


Laajasti uudistettu Jousimäen leikkikenttä sopii vaikka koko päivän retkikohteeksi. Varusteluun kuuluu muun muassa vaijeriliuku, vauhdikas valssi/xspeed sekä erityinen keinuistuin, jossa aikuinen ja lapsi voivat keinua yhdessä. Evästaukoja varten alueelta löytyy myös katos, joka tarjoaa suojaa sateelta.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinuistuin (vanhempi + 2 lasta)
- Keinut
- Linnunpesäkeinu
- Liukumäki
- Vaijeriliuku
- XSpeed/valssi
Kielovaaran leikkikenttä


Metsän keskellä mäen päällä sijaitseva Kielovaaran leikkikenttä on idyllinen kohde, joka hurmaa erityisesti pienemmät leikkijät. Vaikka välineistö ei ole yhtä kattava kuin uusimmissa leikkipuistoissa, tekee alueen kaunis sijainti siitä ehdottomasti vierailun arvoisen.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinut
- Keinut
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinut
Loutinpuiston leikkikenttä
Keskeisellä paikalla, aivan Nurmijärven urheilupuiston ja ulkokuntosalin läheisyydessä sijaitseva Loutinpuiston leikkikenttä tarjoaa monipuoliset ja melko uudet välineet sekä pienille että isommille lapsille. Helppo kohde yhdistää urheilupuiston muihin aktiviteetteihin.
- Hiekkalaatikko
- Keinu
- Linnunpesäkeinu
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinu
- XSpeed / valssi
Maaniitun leikkikenttä


Maaniitun leikkipuiston vierestä, asuinalueen suojista löytyy pieni mutta viihtyisä leikkikenttä. Välineitä on kohtuullisesti, mutta alueen kauniit, suuret puut luovat tunnelmaa ja tarjoavat luonnonläheistä tekemistä välineiden ohella. Sopii erityisesti rauhalliseen leikkihetkeen.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinut
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinut
Nikkarinmäen leikkikenttä


Rivitaloalueen takana, asuinpihojen läheisyydessä sijaitseva Nikkarinmäen leikkikenttä on enemmänkin alueen oma lähileikkipaikka kuin varsinainen kunnan kohde. Perusvälineistöön kuuluu keinut, vauvakeinut, liukumäet ja hiekkalaatikko. Mainio lähikenttä alueen lapsille, mutta kauempaa tänne ei välttämättä kannata suunnata.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinut
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinut
Puuradan leikkikenttä

Hieman syrjässä ja vaikeammin löydettävissä, mutta löytäjälleen palkitseva: Puuradan leikkikenttä sijaitsee viihtyisällä alueella puiden katveessa. Välineistöön kuuluu useampi liukumäki, hiekkalaatikko ja keinut, jotka sopivat erityisesti perheen pienimmille. Rauhallinen sijainti tekee paikasta mukavan leikkipaikan luonnon keskellä.
- Hiekkalaatikko
- Keinu
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinu
Skeittipuisto Buenon leikkikenttä

Skeittipuiston kupeessa sijaitseva pieni leikkipaikka tarjoaa tekemistä perheen nuoremmille samalla, kun vanhemmat lapset – tai aikuiset – testaavat taitojaan rampeilla. Välineistö on melko vaatimaton, mutta täyttää perusleikin tarpeet. Ei ehkä elämys sinänsä, mutta ajaa asiansa, jos perheellä on muutenkin asiaa skeittipuistolle.
- Kiipeilyteline
- Keinut
- Linnunpesäkeinu
Veräjänkierron leikkikenttä



Laajalla hiekkakentällä sijaitseva Veräjänkierron leikkikenttä on näyttävä näky. Keskellä kohoaa korkea kiipeilyteline mahtavilla liukumäillä, joita ympäröivät useat erilaiset keinut. Vierestä löytyy myös vaijeriliuku ja katos evästaukoja varten. Tämä kenttä tarjoaa monipuolisesti tekemistä, ja tänne kannattaa suunnata vaikka pienelle retkelle kävellen tai pyörällä.
- Hiekkalaatikko
- Katos
- Keinut
- Kiipeilyteline
- Liukumäki, pieni
- Liukumäki, suuri
- Linnunpesäkeinu
- Vaijeriliuku
- Vauvakeinut
Väinölän leikkikenttä


Väinölän leikkikenttä sijaitsee osin metsän suojassa, mutta lähellä asutusta. Tilava alue tarjoaa hyvin leikkitilaa, ja maisemaan sopiva näyttävä kiipeilyteline houkuttelee varmasti lapsia.
- Hiekkalaatikko
- Keinut
- Kiipeilyteline
- Liukumäki, pieni
- Vauvakeinut
Rajamäki
Isokallion leikkikenttä


Laaja hiekka- ja nurmialue tarjoaa runsaasti tilaa vauhdikkaaseen leikkiin ja pallopeleihin. Leikkikenttä sijaitsee omakotitaloalueen keskellä, ja palvelee erinomaisesti alueen lapsiperheitä. Kenttä on myös Nurmijärven kunnan uudistussuunnitelmissa, joten tulevaisuudessa sen varustelutaso ja viihtyisyys paranevat entisestään.
- Hiekkalaatikko
- Keinu
- Kiikku
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinu
Koivutien leikkikenttä


Pienempi, mutta alueensa lapsille varmasti toimiva leikkikenttä, joka tarjoaa perustarpeet arjen ulkoiluun ja leikkiin. Nurmijärven kunta on ilmoittanut kentän olevan tulevaisuudessa uudistuksen kohteena, mikä tulee parantamaan sen viihtyisyyttä ja monipuolisuutta entisestään.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinut
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinut
Kylänpään leikkikenttä




Kylänpään leikkikenttä sijaitsee kauniilla metsäisellä mäellä, joka tuo alueelle rauhallisen ja viihtyisän tunnelman. Leikkikentältä löytyy useita eri alueita ja monipuoliset välineet: iso kiipeilyteline, keinut, vauvakeinut sekä vaijeriliuku. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde, jonne kannattaa poiketa vaikka vähän kauempaakin!
- Katos
- Keinut
- Kiipeilyteline, suuri
- Kiipeilyteline, pieni
- Liukumäet
- Vaijeriliuku
- Vauvakeinut
Patterikujan leikkikenttä

Pieni ja kompakti alue, josta löytyvät kaikki perusvarusteet. Sijainti aivan asutusten keskellä ei ole houkuttelevin, mutta ympärillä oleva kaunis miljöö tekee paikasta silti viihtyisän. Kauempaa tänne ei kuitenkaan välttämättä kannata suunnata.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinu
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinu
Puistolan leikkikenttä (saneeraus aloitettu 09/2025)


Nurmijärven kunta on uudistamassa Puistolan leikkikenttää eikä puisto ole tällä hetkellä käytössä (tilanne 09/25).
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu (leppis)
- Keinut
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Rekka-auto
- Vauvakeinut
Tenhokallion leikkikenttä


Syyskuussa 2025 uudistettu Tenhokallion leikkipuisto kutsuu lapset leikkimään uusilla ja monipuolisilla välineillä. Tilaa on runsaasti, tekemistä löytyy kaikenikäisille, ja eväät voi nauttia katoksen suojassa.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinuja
- Keinut
- Linnunpesäkeinu
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vaijeriliuku
- Vauvakeinut
- XSpeed/valssi
Urttilantien leikkikenttä

Urttilantien leikkikenttä, eli niin sanottu ”laivapuisto”, on erityisen viehättävä keskellä sijaitsevan laivan ansiosta. Paikalta löytyy myös monipuolisesti leikkivälineitä pienemmille lapsille.
- Hiekkalaatikko
- Jousikeinu
- Keinu
- Linnunpesäkeinu
- Liukumäki/kiipeilyteline
- Vauvakeinu